Valtiovalta ja eri viranomaiset ovat julkaisseet 15.3.-16.3.2020 sarjan toimia, joilla yrityksiä tuetaan poikkeuksellisessa koronatilanteessa. Myös rahoituslaitokset ovat ilmaisseet joustohalukkuuttaan esimerkiksi lyhennysvapaiden kuukausien myöntämisessä yrityslainoille. EKP puolestaan löysää pankkien vakavaraisuusvaatimuksia, mikä mahdollistaa yritysluotottamisen aiempaa kevyemmin perustein.
- Finnveran valtuusraja rahoitukselle kaksinkertaistetaan n. 2 Mrd eurosta 4.2 Mrd euroon. Valtio korvaa Finnveralle luottotappiot.
- Finnvera laajentaa pk-takausten ja alkutakausten käyttömahdollisuuden koskemaan myös koronan aiheuttaman suhdannetilanteen edellyttämää rahoitusta (80% asti)
- Suhdannetilanteen edellyttämään rahoitukseen on mahdollista hyödyntää muitakin Finnveran rahoitusvälineitä kuten takauksia, lainoja, joukkovelkakirjalainoja tai juniorilainoja.
- Valtion eläkerahasto lisää määräajaksi sijoituksia suomalaisten yritysten yritystodistuksiin 0,5-1 Mrd euroa.
- 100 M€ lisätalousarviosta 27 M€ sosiaali- ja terveyshuollon menoihin, loput yritysrahoitukseen
- ELY-keskusten kautta saatavissa 50 M€ elinkeinorahoitusta erityisesti palvelualoille
- Business Finlandin kautta 30M€ paketti matkailualalle
- Arvonlisäveropalautusten käsittelyä tehostetaan
- Yrityksen veroilmoitukselle voi hakea lisäaikaa ja myöhästymismaksu jättää määräämättä perustellusta syystä (esim. sairastuminen)
Nyt julkaistut tukitoimet ovat oikeansuuntaisia, mutta vielä riittämättömiä. Esimerkiksi Saksassa yrityksille on annettu valtion omistaman kehityspankin kautta käyttöön rajoittamaton likviditeetti. Saksassa on myös yksinkertaistettu ja nopeutettu lainanhakuprosessia, lykätty verojen maksua ja höllennetty luottoehtoja. Tanskassa valtio kattaa 75% palkoista yksityisellä sektorilla niille henkilöille, jotka ovat koronan takia vaarassa tulla irtisanotuiksi. Saksassa ja Tanskassa on selkeästi ymmärretty, että akuutti kriisi yrityksessä on ennen kaikkea kassakriisi. Näihin verrokkimaiden toimiin suhteutettuna, kotimaiset toimenpiteet jäävät ainakin toistaiseksi vielä kevyiksi. Tukitoimien positiivisinta antia olivat Finnveran valtuusrajan nosto sekä sen rahoitusvaihtoehtojen monipuolistaminen. Myös EKP:n vakavaraisuusvaatimuksien löysääminen aukaisee osaltaan umpisolmua.
Yritykset odottavat lisätoimia jo tehtyjen toimenpiteiden lisäksi. Helpotusta toisi esimerkiksi lomautusilmoituksen aikarajan lyhentäminen kolmeen vuorokauteen nykyisestä 14:sta. Se olisi myös työntekijöiden etu, koska nyt työnantajat joutuvat osittain pitkien varoaikojen vuoksi antamaan lomautusilmoituksia ja kutsuja yhteistoimintaneuvotteluihin myös ”varmuuden vuoksi”. Yritykset jäivät odottamaan myös esitystä siitä, miten työntekijän palkkakustannuksia voitaisiin kompensoida yritykselle tilanteissa, joissa lomautusten tai irtisanomisten sijaan työntekijä saataisiin pidetyksi töissä vaikka osittaisellakin työkuormalla.