Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen Verohallinto pidentää yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Päätös koskee kaikkia yhteisöjä eli esimerkiksi osakeyhtiöitä, yhdistyksiä, asunto-osakeyhtiöitä, kiinteistöyhteisöjä ja osuuskuntia. Veroilmoituksen voi nyt antaa viiden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Normaalisti veroilmoitus on annettava neljän kuukauden kuluessa.
Verohallinto myöntää lisäajan yhteisöille, joiden tilikausi on päättynyt joulukuun 2019 ja helmikuun 2020 välisenä aikana. Lisäaikaa ei tarvitse erikseen hakea, eikä lisäajalta luonnollisesti myöskään määrätä myöhästymismaksua.
Uusi veroilmoituksen määräpäivä tulee näkyviin OmaVeroon huhtikuun aikana.